Huivi yksisarvisen hännästä eli Unicorn Parallelograms



Tämä huivi. Ne värit. Heti kun bongasin tämän mallin jostain täältä interverkosta, oli päivänselvää, että se on tehtävä. Malli on Stephen Westin eli Westknits-merkin takaa löytyvän hahmon. Aloitin toukokuussa muutamalla Unicorn Tailsilla eli yksisarvisen hännällä, jotka ovat Madelinetosh Merino Light -lankaa pienenpienissä 25 gramman vyyhdeissä, syötävän suloisia sellaisenaankin. Niitä saa Suomessa tietääkseni vain Titityystä Jyväskylästä. Onneksi minulla oli muutamaa väriä samaa lankaa jäminä, joten pääsin heti alkuun, mutta olihan sitten saatava aika pian lisää... huivissa on kaksikymmentä raitaa. Kesällä tein pari erillistä tilausta ja käyntiä Titityyhyn, ja mallailin värejä toisiinsa innoissani.


Pari päivää sitten se valmistui. En ollut neuloessani juuri ajatellut, mitä huville tapahtuu, kun se on valmis, koska sitä oli vain niin hauska tehdä. Eräänä iltana sen ääressä tajusin, että sehän sopisi täydelleen ystävälleni Anulle. Ja niin sopiikin. Näissä kuvissa (kännykkäsellaisissa) Aikuisten naisten kerho eli ANK viettää Anun juhlapäivää kalliopiknikillä. Aurinko paistoi, linnut lauloi, kermavaahto melkein suli mansikan päällä, kaikki oli hyvää ja kaunista.


Onnea Anu!

Kommentit

  1. Huivi on kyllä nätti :) Oikea ilopilkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä oli ihana tehdä, kun värit on niiiiin upeita :)

      Poista
  2. Olen niiiiin onnellinen tästä yksisarvisen hännistä, värikkäistä ajatuksista ja hillittömästä neulomistarmosta koostuvasta taideteoksesta, joka on kuin elämä itse! Kiitos armas Salla!
    Lämpmin ��terveisin,.Anu

    VastaaPoista
  3. Emoji muuttui julkaisussa kysymysmerkeiksi. Mutta siihen kuuluu siis interwebin suurin sydän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sydämestä <3 Sä olet se piece of art! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit