Vuoden ekat päähineet ja vieläpä featuring vieraileva neuletähti!

Uusi vuosi, vanhat hobbyt. Paitsi että: tällä kertaa sain kauan kaivatun kamun vuoden ensimmäiseen pikku projektiin. Kuten olen kertonut ehkä monastikin, ennen vanhaan kaukana Jyväskylässä asuessani meillä oli ystävien kesken tapana pitää ompeluseuroja (joissa kylläkin neulottiin), ja sinne eksyi moni, joka vihittiin sitten tämän jalon taidon saloihin. Tätä piiriä olen kaivannut kovasti, ja onneksi täällä etelämpänäkin Suomessa löytyy oivallisia neulekamuja.


Pitkä johdanto. Mulla oli siis uudenvuodenvieraana täällä ystäväni Ellu, tämä kaunis malli näissä kuvissa, ja kävimme Helssinkissä ostoksilla, luonnollisesti myös lankakauppa Snurressa (jossa Ellulla oli sivumennen sanoen hyvin hauskaa seurata allekirjoittaneen lankahöperöintiä). Ostin (maltillisesti) lankoja, joista tässä harmaassa pipossa on käytetty Cardiffin kashmir-lankaa. Satarosenttista kashmiria, niin höyhenenkeveää ja -pehmoista ettei o tosikaan.



 Illalla aloitin pipon, joka oli Ellulla toiveissa: sellainen löysä, mukava, vähän pitkula. Eli pelkkää oiekaa sadalla silmukalla, 3,5:n puikoilla. Siitä tuli aika kiva! Noita voisi tehdä monta, itselle ja lapsille ja kaikille...


Ellu ei ole kovin paljon harrastanut neulehommia sitten ompeluseurain, mutta niin vain kuulkaa langan kutsu vei, ja hänkin tahtoi aloittaa jotain pientä mukavaa päähärpäkettä. Siinä sitten neulottiin vierekkkäin, katseltiin epämääräisiä leffoja, ja aika pian meitä olikin viisi neulomassa, kun kolme lasta liittyi mukaan. Oi! Se oli dream come true -tilanne se.


Tässä on tämä Ellun upea design. Lanka on paksua mustaa villasekoitetta, joka lämmittää hyvin. Täydellinen ratkaisu, kun haluaa pitää hiukset ylhäällä eikä halua pipon latistavan niitä. Alakuvassa näkyy paremmin rusetti, joka kokoaa pannan yhteen. Päältä se on melko leveä, alhaalla kapeampi. Malli kehittyi siinä samalla tehdessä, eli käynnissä oli hyvin luova prosessi.


Lopulta minä sain itselleni tämän ihanan pannan, eli neuloimme päiksemme toisillemme päähineet. Somaa. Kaikista parasta oli silti tehdä ne yhdessä, vierekkäin. Kiitos siitä!

Kommentit

Suositut tekstit