Triplasunnuntain Marled Magic -huivi


 Hyvää Agricolan ja suomen kielen päivää. Nyt on se. Nyt kannattaa ottaa vähintään Kalevala käteen ja hyräillä pari säettä, ellei satu ABC-kiriaa olemaan hyllyssä. 
Sitten voi kietoutua esimerkiksi tällaiseen shlankettiin eli huivin ja viltin välimalliin. Vaalivalvojaiset päälle, virpomissuklaat ja iltafinreksiini (tai  lämmin juoma oman maun mukaan) kaveriksi, niin se on melkeinpä siinä.


No. Tämä yksi pääsiäisnoita on kääriytynyt puheena olevaan shankettiin, joka on kevään mysteerihuivi mysteerihuivien ainoalta oikealta prinssiltä, Westknitsiltä. Neljä viikkoa, neljä vihjettä, kahdeksan osiota, aika iso kasa lankaa, sosiaalisen meedian neuleihmisten yhteyttä, ja Marled Magic -niminen huivi on valmis.

Se on aika valtavan kokoinen. Johtuu siitä, että se on neulottu kahdesta langasta, ja siitä tuo nimi Marled: kaksi eri lankaa koko ajan työssä, kahdella samalla tai siten vaihdellen joko yhtä lankaa tai molempia vuorotellen. Tekniikoita on myös useita: helmineuletta, briossia, erilaisia pintaneuleita ja erimuotoisia kappaleita. Ja VÄREJÄ! Käytin kaikkia mahdollisia Hedgehogin, La Bien Aimeen ja Tosh Merino Lightin ja joitain muitakin jämälankoja, ja värilopputulos on suht....... iloinen. Sanotaan näin.



Monesti käy niin, että ellen heti ole täysin myyty, jätän valmiin neuleen odottamaan päättelemistä ja uudelleenarviointia. Tässäkin kävi niin, ja kun tänään vihdoin sain pääteltyä, olen tullut siihen tulokseen, että onhan se aika vau :)

Että taidan mennä nyt kietoutumaan.



Kommentit

Suositut tekstit