Syksyn juttuja kuulaassa paisteessa


Hei ny. Olen kahtena päivänä peräkkäin reippaillut epäilyttävän paljon avarassa luonnossa. Kutimet mukana ja lähinnä istuen ofc, mutta silti. On täytynyt siirtymäliikkeitäkin tehdä välillä. Mutta onhan aika maagista istua ja neuloa katsellen samalla maisemia, jos ne sattuu olemaan niin hienoja kuin joskus sattuu. Haikkoon näkötornin maisemissa otin tänään vihdoin myös fotoja muutamista asioista, joita olen tehnyt viime aikoina. 


Minisukat HHF DK:n Banana Legsin jämistä.


Keskikokoissukat Väinämöinen Sportista. Mustaa ja Laguunia.


Pairt lapaset. Vasemmanpuoleiset Väinämöistä, keskimmäiset Väiski Sporttia ja oikealla Tuku Woolista.


Vauvajuttuja erinäisten merinovillaisten jämistä. 


Kesän neulefestareilta ostin La Bien Aimeen sukkalankaa, ja niistä tuli minulle itselleni sukat, jotka on jo kuluneet käytössä jonkin verran. Mun lempparivihreetä. Sopii sammaleen kanssa kivasti yksiin.


Jyväskylän neulefestareilta ostin viime hetken paniikissa myös Qing Fibrerin superpehmon ja supersöpön vyyhdin, mutta auringonvalo ryöstää tässä vähän kyllä sen värejä. Pipon lisäksi riitti onneksi myös putkikäsineisiin, joita olen pitänyt ahkeraan näissä syksyn ulkoneulontasessioissakin. Kätsät on.

Moi kaikki. Tsemppii.


Kommentit

Suositut tekstit