Aamu-usvainen synttäripaita



Hurmaavaa huomenta. Olen aivan hullaantunut tällaiseen neulepaitamalliin, jonka löysin muutama päivä sitten selailemalla instagramia yömyöhällä. Aamulla olin tietysti unohtanut, miten sen löytää, ja kulutin muutaman tunnin taas etsimiseen. Huh, onneksi löysin: mallin nimi on Morning Mist (löytyy Ravelrystä, tekijänä Annie Rowden).

Ajattelin jotain harmaa-valkoista itselleni, mutta kun käsillä ei sattunut olemaan kuin näitä erityisen söpön värisiä Geilskin lankoja, päätin tehdä ensin miniversion tyttären synttärilahjaksi. Ja teinkin. Paita valmistui yöllä kahden aikaan, ja on just niin kiva kuin ajattelin. Tuo pitsi ei ole hurjan vaikea, ja tämä Geilsk-lanka on todella todella riittoisaa ja mukavan tuntuista päällä. Mulle on ollut aina hankalaa poimia silmukoita siististi kädenteitä ynnä muita varten, mutta sekin meni suht kivuttomasti. Heti yhdeksänvuotisjuhlien jälkeen ostan omat puserolangat.

Peace!

Kommentit

Suositut tekstit