Joululahjapostaus part 1



Hyvää ja hersyvää joulun jälkeistä aikaa kaikille. Toivottavasti joulunne oli antoisa ja kaikin puolin mukava. Minun oli. Tähän viimetippalahjoja tuli siinä tehtyä, ja suurin osa paketeista muutenkin oli itse tehtyjä, koska jostain syystä veronpalautuksia ei kilahtanut tilille tänä vuonna superhärveleitä varten. Mutta pehmeä paketti on aina paikallaan, eiks jeh?

Aloitetaan kummitytön kaulahuivilla. Se on Debbie Blissin talvilankaa, sellaista tweed-tyyppistä. Virkkasin pylväitä eestaas eli helppo se on, mutta aika kiva silti. Napit, kuten langankin, ostin messuilta Tampereelta, Eiran lankain putiikista.














Sit parit sukat. Ukin harmajat palmikkosukat on tehty Tähkäpää-kirjan ohjeella jo syksyllä. Kirja oili mulla lainassa kirjastosta, en ole sitä enää kaupoista löytänyt, mutta en enää muista tästä mallista juuri mitään. Hieno se on, ja aika vaikea, mutta kyllä se siitä muutaman mallikerran jälkeen. 

Rosollinväristen malli on samasta kirjasta, hetimiten kantsii tuohon kirjaan tutustua, jos suinkin kohdalle osuu. Vihreät on omalla mallilla, tai en mä tiedä voiko sitä malliksi sanoa, nurjan silmukan kierrättämistä tollai jänskästi. Ei vaikea.

Palaan pian! Joululahjaneulominen on ihan parasta. Antaa tarkoituksen tunnetta ihmiselle. Toivottavasti kaikki luette tätä villasukat jalassa tahi filtti harteilla.

Kommentit

  1. Kyllä vain, villasukkaa on kahdetkin jopa päällekkäin ja päällimmäisenä juurikin sun tekemät dinosaurussukat :D Jotka muuten erästä ystäväänikin ihastutti aivan hurjasti :)
    Hienoja sukkia ylläolevatkin!
    Mulla menossa yhdet virkaten, mutta saas nähdä...
    Hyvää Uuttavuotta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista uutta vuotta! Hienoa, että dinoilla on käyttöä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit