Kämmekkäät mallia Särkynyt siemen - Broken seed

Marraskuu loppuu muutaman tunnin kuluttua. Sietääkin. Joulukuu vois olla vähän kivempi, kohdella ihmisparkoja hellästi ja silittää poskea.

Mut olihan marraskuussa ne messut! Ne pelasti paljon. Nyt olen näistä ihanan rouheista Rowanin Fine tweed -langoista neulonut ensin kämmekkäät Kerän ohjeen mukaan, ja sitten lapaset samalla tyylillä. Kuvio olla nimeltään broken seed, ja se on helppo kuin mikä:

Värillä A tehdään kerros 1o1n,
sitten värillä B pelkkää oikeaa yksi kerros.
Kolmas kerros värillä A 1n1o
ja neljäs taas värillä B oikeaa.

Siitä syntyy tää kuvio, ja sitä voi neuloa mihin tahansa, sukkiin ja sellasiin mitä niitä nyt on. Kerän ohjeessa on myös tuollainen hieno peukku, ja tein ohjeen mukaan hienosti sellaisen, vaikka yleensä teen vaan reikäpeukkuja. Tää oli aika kätsä, ehkä kokeilen toistekin.



Mun käsialalla ei tuo 1o1n-joustinneule ole tällä langalla niin hienon näköistä, joten vaihdoin lapasissa 2o2n-taktiikkaan. Ja kahtokaa, kuinka paljon jäi näistä 25 gramman (!) keräsistä vielä yli lapasten jälkeen. Ehkä riittoisin lanka hetkeen.


Heissulivei, nähdään joulukuussa, kun kaikki on ihanasti ja hauskasti taas.

Kommentit

Suositut tekstit